Uutisia ja muuta infoa

EBL värväsi seitsemän uutta pelaajaa

Tero Tiitun sinettiä vaille valmiin diilin hyydyttyä loppumetreillä sopimusteknisiin seikkoihin, päätti EBL tänä vuonna olla siirtomarkkinoilla hereillä jo aikaisin keväällä. Haaviin tarttui lopulta seitsemän uutta sopimuspelaajaa, joiden myötä joukkueeseen on haettu laajuuden lisäksi timanttista laatua.

-Huomattiin, että salibandy on nuorten ja urheilullisten laji, eikä meiltä löytynyt oikein kumpaakaan. Päätettiin tehdä asialle jotain, joukkueen valmentaja Tuomas Siru toteaa.

Joukkueen vahvuuteen liittyivät maalivahti Ville Orava puolustajat Jonathan Konoi ja Juho Niva sekä hyökkääjät Jussi Arvola, Eero Mört, Jussi Mäkelä ja Atte Elonen

Elokuun alusta saakka pyörineet harjoitukset ovatkin pullistelleet pelaajia, kun miehiä on parhaimmillaan riittänyt neljään kentälliseen. Vauhtia on piisannut, mutta erityisesti tekemisen laatuun on kiinnitetty huomiota. Huhut kertovat, että meno on ollut vakuuttavaa.

-Ei meillä mitään ulospäin huudeltua sijoitustavoitetta tälle kaudella ole, jota lähdetään väkisin hakemaan. Tehdään parhaamme ja katsotaan, mihin se riittää, kapteeni Mikko Kähäri virnistää pohjalaiseen tyyliin.

Kauden ensimmäisestä turnauksesta EBL saalisti kaksi pistettä. Joku toinen vuosi siihen olisi saatettu olla tyytyväisiä, mutta ei enää. Tämä kertoo paljon joukkueen nykyilmeestä ja sitoutumisen tasosta.